Nvidia Corporation on tunnettu yhdysvaltalainen grafiikkateknologia-alan yritys, jonka tavoitteena on auttaa ihmisiä ympäri maailmaa kehittämään erilaisia luovia työnkulkuja sekä sovelluksia. Koska Nvidia on yksi kaikkein edistyksellisimmistä yhtiöistä tekoälyn ja grafiikkaprosessoreiden kehityksessä, siitä on tullut yksi osakemarkkinoiden kiinnostavimmista yhtiöistä. Sijoittajia kiinnostaa myös yhtiön potentiaaliset kasvumahdollisuudet, sillä se työskentelee vahvasti tekoälysovellusten, datakeskusten ja peliteollisuuden parissa. Siksi Nvidia osake on yksi pörssin seuratuimmista teknologia-alan osakkeista tällä hetkellä.
Nvidian osake NVDA on listattu Nasdaq-pörssiin, ja se kuuluu pörssin maailman seuratuimpiin teknologia-alan yrityksiin. Osake on ollut viime vuosien aikana kasvussa erityisesti tekoälyn, datakeskusten ja peliteknologian kasvavan kysynnän vuoksi. Sijoittajille Nvidia osake antaa mahdollisuuden ostaa osa kasvavasta yhtiöstä, jonka tarjonta vastaa tulevaisuuden kysyntään. Tekoälyn parissa toimivat yhtiöt ovat nimittäin erittäin potentiaalisia sijoituskohteista, sillä tekoälypohjaisilla ratkaisuilla oletetaan olevan paljon kysyntää myös tulevaisuudessa.
Nvidia on myös osingonmaksukykyinen yritys, mikä tekee siitä houkuttelevan sijoittajien keskuudessa. Yritys ei kuitenkaan maksa osakkeiden omistajille kovin suurta osinkoa, mikä saattaa osittain vaikuttaa sijoittajien käyttäytymiseen.
Nvidia osake on viime vuosien aikana noussut yhdeksi markkinoiden puhutuimmista osakkeista. Vuodesta 2020 lähtien sen arvo on moninkertaistunut pörssissä, ja yhtiön markkina-arvo on onnistunut kasvamaan reippaasti sen tarjoamien tekoäly- ja datakeskusratkaisujen vuoksi. Vuonna 2020 osakkeen arvo onnistui lähes kaksikertaistumaan, ja seuraavana vuonna, eli 2021, se nousi jälleen yli 100 prosenttia.
Vuonna 2022 osakkeen kurssi lähti kuitenkin vahvaan laskuun, sillä markkinatilanne oli hyvin epävarma. Yrityksen onneksi kurssinlasku jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä vuosien 2023 ja 2024 välillä Nvidia osake lähti taas nousuun entistä vahvemmin. Vuonna 2023 osakkeen arvo nimittäin onnistui lähes nelinkertaistumaan, ja vuonna 2024 se yli kaksinkertaistui uudelleen, mikä nosti Nvidian yhdeksi maailman arvokkaimmista teknologia-alan yrityksistä.
Alkuvuodesta 2025 yhtiön osakkeen arvo kuitenkin laski reilusti, kun kiinalaisen yhtiön DeepSeekin julkaisema tekoälymalli toi markkinoille uuden kilpailijan, ja Nvidia osake menetti yhdessä päivässä lähes 600 miljardia dollaria sen markkina-arvosta. Onneksi sen kurssi kuitenkin toipui nopeasti, ja kesällä 2025 siitä tuli maailman ensimmäinen yritys, jonka markkina-arvo ylitti huikeat neljä biljoonaa dollaria.
Analyytikot ovat arvioineet Nvidian osakkeen tulevaa kehitystä. Suurin osa analyytikoista on sitä mieltä, että osakkeen arvo asettuu vuoden 2025 loppupuolella noin 186-191 dollarin välille. Yritykselle se tarkoittaa noin 3–6 prosentin nousupotentiaalia verrattuna elokuun 2025 kurssiin. Tämä siis kertoo siitä, että analyytikot näkevät osakkeella edelleen hyvää kasvupotentiaalia.
On kuitenkin myös analyytikoita, jotka ovat vieläkin optimistisempia osakkeen kurssin suhteen. Esimerkiksi Mizuho Securities nosti tavoitehintansa 205 dollariin ja Piper Sandler jopa 225 dollariin, sillä he uskovat hyvin suuresti siihen, että yrityksen tuotteilla on kysyntää, ja että Nvidia onnistuu pitämään vahvan asemansa markkinoilla myös kilpailun lisääntyessä.
Myös varovaisempia arvioita löytyy. Esimerkiksi HSBC on laskenut tavoitehintansa 120-175 dollaria välille, sillä heidän mielestään yhtiön tulevaisuus on epävarma, sillä kilpailu alalla kasvaa jatkuvasti ja toimitusketju voi kohdata haasteita. SHBC ei ole ainoa varovaisia arvioita antanut nimi, vaan myös esimerkiksi D.A. Davidson on asettanut tavoitehinnan 135 dollarin tienoille samojen huolien vuoksi.
Nvidia sai alkunsa vuonna 1993 Yhdysvalloissa, ja sen päätoimisto sijaitsee Santa Clarassa, Kaliforniassa. Yhtiön kehitti alun perin Jensen Huang, joka toimii edelleen yrityksen toimitusjohtajana. Nykyisin yhtiö on lukuisten osakkeenomistajien omistuksessa, eikä sillä ole yksittäistä omistajaa.
Alun perin yritys nousi suureen suosioon pelaajille suunnattujen GeForce-näytönohjaimien ansiosta, mutta nykyisin se on keskittynyt tuottamaan erilaisia tekoälyyn, koneoppimiseen, itseohjautuviin autoihin ja datakeskuksiin liittyviä ratkaisuja. Se on siis pikkuhiljaa kehittänyt toimintaansa ja tullut pitkän matkan eteenpäin vuosien varrella. Nykyään pienemmästä pelialan yrityksestä on kehittynyt maailmanlaajuinen teknologia-alan jätti.
Nvidia tavoittelee toiminnassaan tekoälyn ja datakeskusten kasvua. Se panostaa jatkuvaan tutkimukseen ja kehitykseen, jotta se pysyisi kilpailijoidensa edellä ja säilyttäisi oman asemansa markkinoilla. Sen tavoitteena on kasvattaa liikevaihtoa erityisesti sen tarjoamien tekoälyratkaisujen kautta, joissa Nvidian GPU-piirejä pidetään eräänlaisena alan johtavana standardina. Lisäksi yhtiö pyrkii laajentamaan toimintaansa esimerkiksi auto- ja robotiikkateollisuuteen.
Nvidian asema markkinoilla on tällä hetkellä melko vakaa, mutta siitä huolimatta sen liiketoimintaan liittyy myös muutamia haasteita. Suurimmat haasteet tällä hetkellä ovat muun muassa seuraavat:
Nvidian suurimpiin kilpailijoihin kuuluvat muun muassa AMD, eli Advanced Micro Devices, joka kilpailee erityisesti näytönohjaimissa, sekä Intel, joka pyrkii vahvistamaan omaa asemaansa GPU- ja tekoälymarkkinoilla.
Lisäksi myös uudet toimijat alalla, kuten Googlen kehittämät TPU-piirit ja Amazonin AWS:n omat ratkaisut, haastavat Nvidian asemaa pilvipalveluiden ja tekoälylaskennan parissa. Kilpailutilanne kehittyy siis alalla jatkuvasti, ja Nvidian tulee pyrkiä säilyttämään oma etumatkansa pitääkseen asemansa alan johtavana yrityksenä.
Nvidian osake on edelleen yksi suosituimmista osakkeista markkinoilla. Monet sijoittajat uskovat yrityksen kasvupotentiaaliin. Vuoden 2025 ensimmäisen neljänneksen aikana yrityksen liikevaihto kasvoi jopa noin 69 prosenttia vuodentakaisesta ja sen nettotulos kohosi yli 18,8 miljardiin dollariin. Monet analyytikot uskovat yrityksen kasvuun myös tulevaisuudessa, ja siksi Nvidia osake voi olla sijoittamisen arvoinen. Vaikka OMX Helsinki 25 koostuu Helsingin pörssin suurimmista ja vaihdetuimmista osakkeista, myös kansainväliset suosikit kuten Nvidia houkuttelevat sijoittajia. Tähänkin osakkeeseen sijoittaminen sisältää riskejä, joista kerromme tarkemmin seuraavaksi.
Kaikki osakesijoittaminen ja osakekurssit sisältävät aina riskejä, sillä markkinatilanne ja osakkeen arvo voivat lähteä yhtäkkiä laskuun. Myös Nvidia osake sisältää tällaisia riskejä. Suurimpiin riskitekijöihin kuuluvat esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Kiinan väliset jännitteet, kuten vientirajoitukset ja kasvavat tullimaksut.
Myös kasvava kilpailu alalla voi heikentää Nvidian markkina-asemaa markkinoiden johtavana yrityksenä. Monet muut yhtiöt pyrkivät pääsemään Nvidian paikalle kehittämällä uusia ratkaisua, ja jotta Nvidia säilyttäisi oman paikkansa, sen tulee onnistua pysymään kehityksessä ja kilpailussa mukana.
Osinkosijoittajien keskuudessa Nvidia ei ole se ensimmäinen valinta. Yhtiö on kyllä osingonmaksukykyinen, mutta se maksaa osinkoja vain todella pienen summan. Sen neljännesvuosittaiset osingot ovat suuruudeltaan noin 0,01 USD, mikä tarkoittaa noin 0,02–0,04 % osinkotuottoa osakkeelle. Jos siis etsit osinkotuottoja tuottavaa yritystä, ei Nvidia ole kovin houkutteleva valinta.
Mikäli omistat Nvidian osakkeita, saatat haluta tietää tarkemmat maksupäivät. Se maksaa osinkoja neljästi vuodessa, ja viimeisimmät osinkojen irtoamispäivät ovat olleet seuraavat:
Nvidian tulevaisuus näyttää erittäin hyvältä, vaikka siihen sisältyykin muutamia epävarmuuksia. Yrityksen liikevaihto on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana, eli 2025-2025 vuosien välillä, kolmesta miljardista dollarista jopa 115 miljardiin dollariin, mikä on huikea saavutus. Jos yritys onnistuu pitämään johtoasemansa hyvin kilpailukykyisillä markkinoilla, voi se jatkaa kasvuaan myös pitkälle tulevaisuuteen. Yritykseen liittyy tosin myös muutamia epävarmuuksia, jotka voivat tehdä siitä vähemmän houkuttelevan vaihtoehdon sijoittajille. Näihin liittyy esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Kiinan väliset suhteet sekä myös kilpailu teknologia-alalla.
Tämän yrityksen osake ei ole myöskään osinkosijoittajien mieleen, sillä vaikka yritys on ollut suuressa kasvussa, ei se ole maksanut kovin suuria osinkoja sen osakkeenomistajille. Osinkotuotto on ollut vain noin 0,02-0,04 %, mikä on erittäin alhainen. Mikäli yhtiö jatkaa samaa linjaa, saattaa se ajaa osinkosijoittajat pois, mikä voi puolestaan vaikuttaa osakkeen arvoon tulevaisuudessa. Osinkosijoittajien kannattaakin suunnata katseensa muihin pörssiyhtiöihin, sillä markkinoilla on paremmin maksavia vaihtoehtoja.
Nvidia maksaa osinkoja neljästi vuodessa. Vuonna 2025 se maksoi osinkoa noin 0,01 USD osaketta kohden.
Nvidia on keskittynyt tuottamaan tekoälyyn, koneoppimiseen, itseohjautuviin autoihin ja datakeskuksiin liittyviä ratkaisuja niin ammattilaisille, opiskelijoille kuin yksityishenkilöillekin.
Nvidia on osakeyhtiö, jonka perusti Jensen Huang vuonna 1993. Nykyisin yrityksellä ei ole yksittäistä omistajaa, vaan omistus on jakautunut eri osakkeenomistajien kesken. Suurimpiin omistajiin kuuluvat muun muassa Vanguard Group, BlackRock, Fidelity, State Street, Geode Capital Management, T. Rowe Price ja JPMorgan Chase.